tiistai 21. maaliskuuta 2017

elämä jatkuu

joskus kliseet muuttuvat todeksi.
Kuolema herättää uuden elämän. Tai elämän tärkeimmät asiat kirkastuvat menetyksessä.
Jotain sellaista.

Tuo kuva kertokoon nyt julkisesti sen, että uutta kirjaa tehdään parhaillaan. Se on jotain muuta kuin edelliset. En tee sitä yksin, vaan yhdessä toisen kanssa. Ja kyllä, se sisältää runoja.

(nyt se on sanottu julkisesti, hih).


maanantai 13. helmikuuta 2017

tänä iltana kukaan ei saa kuolla
unessa kuilun reunalla
ei saa hätääntyä ei saa

minä haluan illan ilman itkua
lohduttavan unen ja joskus
aamun ilman ikävää

lauantai 11. helmikuuta 2017

Satakuntaa 100 vuoden sanoin

Nyt sen voi vihdoin kertoa!
Runoni on mukana Suomi100 -juhlavuoden esityksessä, jonka Porin teatterikerho ja Satakuntaliitto on tilannut juhlavuoden kunniaksi.

Kiertue on alkamassa ja esitys kiertää ainakin kaikki Porin kirjastot ja myös maakunnan muissa kirjastoissa on esityksiä.

Pääsin näkemään harjoitukset ja nyt ensi-iltakin on takana. Ja voin sanoa että huikea esitys. Vaikka runous ei olisi kuulijalle se tutuin ja läheisin laji niin tämä esitys vie täysin mukanaan. Ja parasta tässä on se että esitys on tehty niin että sen voi toteuttaa missä tahansa eli koko juttu mahtuu ikea-kassiin. Paitsi kolme näyttelijää. Eli sattumalta saatat olla vaikka kirjastossa juuri esityksen aikaan. Mutta älä luota sattumaan vaan katso esitysajat jotta tiedät missä se milloinkin kulkee.  Parhaiten tiedot löytyy Facebookista. Tässä linkki facebook-sivuihin.

Ja lisätietoja löytyy myös Porin teatterikerhon sivuilta





tiistai 31. tammikuuta 2017

suru on lakanoista irtoava pöly
joka leviää huoneeseen kesken aamun
ovi joka on raollaan
joka hetki
vaikka ketään ei tule

suru on sininen hetki
kun odotat myöhässä olevaa junaa
ja ohikiitävä nainen
muistuttaa sinua

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kalligrafiaa Karhukaupungista

Elämä yllättää. Monella tapaa.
Nyt se yllätti näyttelyssä. Porin pääkirjastossa (jossa olen töissä itsekin) on esillä Kalligrafiaa Karhukaupungista -näyttely. Omien työkiireiden takia en ehtinyt käydä katsomassa, mutta näin kyllä, kun näyttelyä ripustettiin. Ja kun ystävä ilmoitti, että minäkin olen näyttelyssä, niin vasta huomasin.

Olemme Sarikan kanssa tehneet yhteistyötä aiemminkin. Ja tiedättekö, kun löydän oman runoni näyttelystä, niin en tunnista sitä enää. Ja se käy aina uudelleen. Niin nytkin.

Sarikan löydät facebookista ja minä lupaan vierailla Sördis Puodissa.

p.s. Ja lupaan, että kuvaan näyttelyn kuvat vielä paremmin ja lisään tänne kunnon kuvat. 



sunnuntai 15. tammikuuta 2017

syöpä

istuu olohuoneen sohvalla
vuodesta toiseen
vieras
jota kukaan ei kutsunut

vieras joka kulkee huoneissa ilman lupaa
jättää jälkeensä hiljaisuuden jossa
ei uskalla sanoa sanaakaan

istuu huoneen nurkassa välillä huomaamattomana
kunnes tulee jälleen
kesken arkitöiden ja vie meidät mukanaan

vie arjen
vie tunteet
vie tilan niin ettei kukaan voi hengittää

istuu hiljaa
vakava
keskellä lasten leikkiä
Ja yöllä soittaa juuri kun olet nukahtanut

puhun itselleni
vannon lupaan silitän
sanon että kaikki on hyvin
niin hyvin hyvin hyvin

Ja minä kuuntelen kuinka minä puhun

missä vaiheessa olen vajonnut pimeään
milloin olen avannut oven
josta ei pitänyt enää kulkea
millä ovella kadotin

palaan takaisin yksin
olen jälleen minä. Yksi.

Kukaan ei puhu minulle minussa.
Ulkona on todellisuus johon kuuluu
se mikä täytyy kuulua

Minä vaivutan itseni uneen
ja kun herään
olen tosi ja minussa

älä anna minun kadota
älä anna minun mennä kauas
ota kiinni kun alan haipua