torstai 29. joulukuuta 2016

jätän
taakseni

sanatkin jäävät

olen nyt mykkä
lohduton sanaton
ilman tunteita

olen ihminen joka kävelee sinua vastaan
etkä edes huomaa ettei minua olekaan

perjantai 23. joulukuuta 2016

Vaihdoin huonosti-istuttavan vaatepuuna toimineen sohvan sopivankokoiseen hyvänväriseen nojatuoliin

lukutuoli

insinööri sanoi että vaatii lampun

käytiin katsomassa useassa liikkeessä
käytiin tuntemassa itsemme köyhäksi
sivistymättömäksi jopa rumaksi
kunnes tuli kauppa josta sai poonustakin

ostettiin lamppu
mutta ennen päätöstä insinööri pohti
että onko nykyään kaikissa pelkästään jalkakytkin

tehtiin systeemi
kauko-ohjaimella naps
tulee lamppuun valo
ilman kyykistelyä
kyllä on kätevää

iltaisin pelottaa lähinnä valomerkki
jos hyvä kirja kesken ja insinööri eteisestä päättää
että nyt nukkumaan

tiistai 20. joulukuuta 2016

Kun muija lampun osti

Tuo tullessas yks lamppu
insinööri huikkas kun kauppaan lähdin

No minäpä tuon
mutta kun

hehkulamppuja ei enää myydä
sen muijakin tietää
ne on energiansäästölamppuja nykyään
- ei vaan ledi mikä tämä tämmönen on?

se mikä oli ennen oli kuuskyt wattia
on nyt jotakin muuta
mutta eihän kukaan enää puhu wateista
nyt on lumen ja se on tärkeä
mutta entä kelvin

ja sitten kun ostat sen lampun
niin eihän se mahdu kantaan kun siinä
se e
on väärä

kun myyjä alkaa kandela-arvosta
lähden kotiin

pitäköön lamppunsa
minä sytytän kynttilän

tiistai 13. joulukuuta 2016

juoksukello

Minähän en niitä sykkeitä mittaa!
kuuluisat sanat.
Söin nekin.

Lupasin, että ostetaan sitten.
Minullekin juoksukello. Älypuhelin käsivarressa alkoi olla kieltämättä hankala.

Olenko seurannut testejä? Kysyi insinööri.
En.
Oletko kysynyt, mitä muut käyttävät? Kysyi insinööri.
En.
No mitä te puhutte, kehtasi ihmetellä.

Lupasin tutustua testeihin. (Silmäilin.)
Mentiin kauppaan.

Ja minähän en siitä kovin paljon ala maksaa, sanoin.
Ostin alennetun. Vanha malli. Mutta käteensopiva.
Pienikätisen ikuinen ongelma on ranne. Nyt löytyi niin sopiva.
Tekniikasta viis, pääasia, että pysyy kädessä eikä ole kovin paljon isompi kuin nyrkki.
Päätös oli helppo tehdä.

Ensimmäinen lenkki oli kauhistus.
Ei, en lue käyttöohjetta.
Minä haluan juosta lenkillä. Minä en tosiaan halua tietää, missä minä juoksen.
Sen näkee silmillä. Ja tiellä.

Meni hermot.
Lähteä muka lenkille ja kuitenkin minuutin välein tuijottaa kelloa.
Oli tämäkin ostos. Rentouttavasta juoksusta tuli stressi. Juoksukellostressi.

Kuukausia kului. Kyllä, osasin synkronoida vanhaan ohjelmaan.
Kyllä, osasin käyttää eri toimintoja.

Hyvinhän tämä meni, ehdin huokaista.
Kunnes lähestyi joulu ja insinööri ehdotti,
pitäisikö ostaa uudempi malli.

Lähden lenkille. En edes vastaa.
Minähän en niillä kelloilla juokse!
silmien takana on itku
vuosien takaa

luulin jo heittäneeni
niin kauas ettei palaisi
ei koskettaisi
ei tunkisi kalloni sisään
eikä huutaisi suuni kautta

erehdyin

nyt katse palaa

torstai 8. joulukuuta 2016

Kaunisääninen mies keskeytti
aamun lehden ja kahvin
tilasin
vaikka olisi myynyt äitiään
(onneksi lehteä)

työmatkalla kanssapyöräilijä
kopautti piippunsa pyöränsarveen
ehdin pohtia
onko piippu tuulitakin taskussa
paloturvallisuusriski

en kysynyt ja
valot vaihtuivat

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Runolijana

puhuin tänään runoista ja itsestäni ja tästä kaikesta.

Lähdin liikkeelle siitä, mistä kaikki alkoi, lapsuudesta, kotoa ja päädyin lopulta tähän päivään. Pohdin siinä puhuessani, kerronko liian synkistellen, kun kerron pahasta olosta, terapiakirjoittamisesta ja siitä, kuinka kirja on syntynyt aina jonkun ison muutoksen jälkeen.

Ja kuitenkin, ilman näitä (liian) isoja tunteita ei olisi runoja, ei olisi tällaista minää. Miksi siis siloittelisin. Miksi puhuisin hauskoja, kun elämä ei pelkästään sitä ole.

En silti halua vaivuttaa synkkyyteen. Päinvastoin haluan kertoa, kuinka runo kantaa. Kuinka kirjoittaminen antaa mahdollisuuden, kuinka se myös parantaa ja eheyttää.

Aika huikeaa.
Mutta ilman näitä esiintymisiä en pohdisi tätä kaikkea. Annan runoille elämän, mutta runot antavat myös minulle elämän. Hmm... nyt menee jo niin syvälliseksi, että ehkä parempi jättää nämä fiilistelyt runoja varten.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Kesä Pentti Saarikoskena (1)

Näytin tuskin kauniilta
ja tein kaikkeni etten
juoksin pakoon kun lähestyit
ja nauroin isoon ääneen väärällä hetkellä

Olin ensimmäistä kertaa vapaa
rajaton
kuluneissa vaatteissani joku toinen
kaiken kokenut nähnyt kuullut

ei enää haavoittuvaa
minua
pientä ja arkaa

esittelin itseni Pentti Saarikoskeksi
jotta kukaan ei tajua
kuinka villapaidan alla sykki
niin pelästynyt

kuinka monella eri tapaa
voi mennä rikki
hajota
irtautua
riistää

ja kuinka kauniisti kaiken voi punoa yhteen

perjantai 18. marraskuuta 2016

Kiitos Loppi


Runoilta Mikko Mankisen kanssa Lopen kirjastossa on nyt takana ja tässä hiukan hajatelmia kaikesta siitä,  mitä sanottiin tai jätettiin sanomatta.

Kyllä runoa on aina mukana puhua.
Vaikka Mikkoa en entuudestaan tuntenut niin eihän runoilija voi olla muuta kuin symppis tyyppi. Ja ehdin Lopelle sen verran ajoissa että ehdin tutustua Mikon runokirjaan johon kyllä palaan vielä ajan kanssa uudelleen.

Hiukan jännitti Mikon kirjallisuusalan tietous mutta onneksi tällainen puhuu-mistä-vain -vinkkari ei jää sanattomaksi edes asiantuntijan vieressä. Ja hienoa oli huomata,  kuinka tavallaan eri lähtökohdista kirjoitamme ja kuitenkin samoista.

Runoillassa parasta on - edelleen - yllättävyys. Ei voi todellakaan tietää, mitä asioita toinen tuo esille.  Vaikka olisin miettinyt valmiiksi tarkkaankin,  mitä sanon, niin toisen runoilijan vastaukset ja kommentit toivat aina jotain yllättävää tai sellaista joka johdattaa asian ihan eri vesille.

Lopella puhuimme aisteista,  kirjoittamisesta työnä tai runoista rahana. Kirjasta kirjana fyysisenä mutta myös siitä kuinka esim itse koen että kirjalla ei enää ole niin isoa merkitystä kun saa puhua runoista ja äänensä kuuluviin esim tämän blogin kautta. Mutta eihän minua pyydettäisi esiintymään ilman kirjoja joten ilman niitä ei olisi minua runoilijana. Tai jotain.

Ja tietysti puhuimme esiintymisestä. Runojen lukemisesta. Kaikesta.

Kiitoksia Lopen kirjaston henkilökunta ja aina niin loistava Siina.

torstai 17. marraskuuta 2016

Vuosien jälkeen

maadoitan itseni penkkiin
maisema vaihtuu, minä en enää
halua löytää itseni menneestä
tunteista joilla ei ollut rajoja
eikä minullakaan

matkustan paikassa
en matkusta ajassa - enää
enkä tunteissa

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Runoilija minussa

pitäisi herättää jälleen alkavalla viikolla,
sillä vierailen Lopen kirjastossa. Jännää.

Paikalla on myös toinen runoilija, Mikko Mankinen, jota en tietenkään tunne, enkä ehdi saada tähän hätään hänen kirjaansakaan käsiini, koska olen pois töistä.
Pedantti kirjastotäti saa siis väistyä ja tilalle pitäisi löytää luova runoilija, joka ei välitä siitä, että ei tiedä ennakkoon kaikkea, eikä tarvitse tietääkään.

Suurin kysymys: hame ja teeppari vai mekko.
(Voinko kysyä Mankiselta apua?)

Toinen kysymys: saako siellä kahvia? No kyllä onneksi saa, lukee mainoksessa.


järki

päätin hallita
rytmittää
ohjata
elää oikein ja kunnollisesti
kuten oli opetettu (luulin)

melkein menetin sen

päätin yrittää lisää
enemmän
paremmin
lopettaa haihattelun

ja taas olin lähellä, että

tulin järkiini
lopetin liian järkeilyn
lopetin liiallisen huolehtimisen siitä
mikä tässä elämässä on järkevää

aloin elää
niin kuin pitää
ei niin kuin opettiin (tai luulin)

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Joku painaa luomiani kiinni
eikä valo pääse
sisälleni

yritän muistaa sen valon
Miltä se näytti
Miltä se tuntuu
Mikä se on
Valo

minulta viety

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

olisin ehkä ollut yksin kaikki nämä vuodet
eksyneenä ja epätoivoisena
ja huomiontarve niin valtava
ettei illalla olisi voinut mennä yksin nukkumaan

olisin käyttänyt kaikkia aineita
jotta pääni olisi hiljentynyt
ja sen jälkeen pelännyt ettei siellä
koskaan enää ole mitään

ja olisin pelännyt
sitä mitä eniten pelkään
että olen täysin yksin mieleni kanssa

minun edessä oli synkkä syksy
minä pelkäsin ja juoksin karkuun

ja sitten siihen tulit sinä
kysyit saako tarjota kupin kahvia
kestit tupakanhajuiset yöt

Viidentoista vuoden jälkeen
itken yhä kun ajattelen
kuinka yksi kohtaaminen voi pelastaa

lauantai 15. lokakuuta 2016

21,0975 kilometriä kaamosmasennuksessa

ihan sama miten menee

ajattelenko oikeasti niin
kun kiinnitän numerolappua rintaan
täysillä joka sekunti
ja viimeiset kilometrit enemmän kuin jaksaisi

on lähdettävä

ajettava pitkän tunnelin läpi
ja uskottava, että valo tulee
kun sitoo nauhoja
tsemppaa kanssaverryttelijää

ja mielessään ajattelee
että mitä tahansa sitä tekee
että olisi onnellinen

juoksen 21,0975 kilometriä sen tähden
että illalla ei tarvisi itkeä

juoksen jokaisen kilometkin vain sen tähden
että olisi yksi päivä jolloin olisi hyvä olla

juoksen 21,0975 miltei ennätysvauhtia
ja kotona kiitän jokaista metriä siitä tunteesta
joka kehossani vallitsee

tämä on minun lääkkeeni

minä juoksen jotta selviän tämän pimeän läpi


torstai 13. lokakuuta 2016

ja kun alan sumun läpi hahmottaa maailmaa
huomaan ettei se olekaan niin harmaa
mutta minä olen

Hengitän paksua ilmaa
hengitän

En ole läsnä
en kuule nyt
vain hengitän

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Aura

jos näkisit minut nyt
(vaikka yrittäisin siirtyä hyllyjen taakse)
olisinko sinulle tumman puhuvaa
ja ihmettelisit
mihin keltainen iloni on hävinnyt

jos näkisit minut nyt
näkyisikö se
kaamoksen tummuus

aurassani

tiistai 4. lokakuuta 2016

tarpeeksi kireällä (nauhat ja pää)

Tarpeeksi kireällä (nauhat ja pää)

Kiire hakkaa takaraivoa.
Olisi ehdittävä
kestettävä
kuunneltava
ymmärrettävä
nyökyteltävä oikeaan aikaan.

Minä kiristän nauhoja.
Samalla löystyy pää. Ja se takaraivo.
On lenkin aika.

Hakkaan jalkoja asfalttiin.
Sinne se jää
kiire
työ
stressi
ahdistus
itku
epätoivo

ja kuuden kilometrin jälkeen
kiire
työ
stressi
on tippunut asfalttiin.

Kotiin palaa hymyilevä juoksija.
Löysään nauhat.
Eikä kiristä enää pää.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Mikä runoilijana esiintymisessä on parasta?

Kolmen päivän hulina ohi. Kaksi runoilijaesiintymistä. Ihanaa.
Haluan kertoa jotain sellaista, mitä en ole kertonut.

Olen kertonut jo (messuillakin) että vaikka angstaan ja olen tuskainen, niin kirjoitan silti hauskojakin (katso asiasanoitus insinöörin muija).
Olen kertonut, millaista on pohjalaisena muuttaa Satakuntaan (helppoa, koska samalla tavalla toivotaan, että älä ny nouse sinne lavalle ja munaa ittees ja samalla tavalla kuin Pohjanmaalla asuessani teen sen vaikka äitiä nolottaa).
Olen kertonut, että tuskasta syntyi kirja, toisesta tuskasta toinen ja kolmannesta kolmas ja nyt onkin turhan onnellista aikaa.

Joten minäpä kerron, mikä esiintymisessä (runoilijana) on parasta.

Kuvittelin, että tämä kuva epäonnistui, koska heijastus kannesta, mutta kotona tietokoneen ruudulta huomasin, että tämähän on loistava, tuo putki menee suoraan mun päähän!

Parasta on hetki.
Saat etukäteen (ehkä) kysymyksiä, mitä kysytään. Niitä kysytään (ehkä). Tai ehkä keskustelun vetäjä on menettämässä äänensä, kuten kirjamessujen viimeisenä päivänä kävi Karoliinalle (Suoniemi, Satakunnan läänintaiteilija ja The Kirjamessu nro1 Satakunnassa tänä vuonna). Olet (ehkä) lukenut kysymykset. Olet (ehkä) miettinyt, mitä sanot.

Mutta minä luotan hetkeen.
Jos keskustelussa on muitakin kuin minä, niin hetki on potenssiin kymmenen, koska toinen puhuu myös (toivottavasti). Jolloin et voi tietää, mihin keskustelu suuntautuu.

Ja se, että saa kertoa juuri siitä, mitä sillä hetkellä haluaa, mikä sillä hetkellä, tuon yleisön kanssa tuntuu tärkeältä. Nostaa esille sen asian, joka nyt on tärkeä.
Se, että ei tiedä etukäteen. Siinä on samassa sekä pysyvä (kyllä, kirjat eivät katoa), että muuttuva (mistä puhumme kun puhumme runoista). Ihanaa.

Vaikka minun on hankala lukea runojani (koska ne pitää lukea) niin alan oppia lukemaan niitä ääneen yleisölle. Vaatii harjoittelua, mutta kyllä se vielä toimii. Mieluummin kuitenkin kirjoittaisin runot, jotka luetaan ääneen, erikseen. Luettavat runot ja kuultavat runot ovat minulle eri. Tai jotain.

Yritän kuitenkin, että olisin vähemmän tällainen kuten yllä Sallan (https://aarrekirjasto.wordpress.com) ottamassa kuvassa. Kuvassa siis hästäkki eli # meni kehooni, sillä Salla käytti eka kertaa #arjapalonen ja se meni niin sanotusta kroppaan ja minusta tuli elävä häsä. Tajusitko? Älä välitä.
Yritin sanoa, että yritän olla esiintyessä hiukan vähemmän tuollainen, josta se kuuluisa Erkkikään ei saa selvää. Että olisi edes vähän asiallista. Mutta vaikeaa se on.

Kiitos loistavista Turun kirjamessuista.
Kiitos, että sain olla mukana (myös runoilijana).
Ja koska kuitenkin kysytte, kyllä uusia esiintymisiä suunnitellaan jo.
Pysy kuulolla.

Rakkauvella
arja



lauantai 1. lokakuuta 2016

Rakkausruno

Olen hiljentynyt porsas
unen sinimaasta
sinut löytänyt

olen satujen vuorenpeikko
pesun ja unen hylännyt

olen vihreää limaa
unen tyynyjen kuolaa

olen 
sinun
sinut
sinua

Tunnelmaa Turun kirjamessuilta

Eka runo-osuus ohi ja hienoa ollut, runoilijoiden ystävyys ja avunanto parasta





kuvassa Nina Rintala, Jaana Mäki, Arja Palonen, Mervi Kariniemi ja Pauli Karmala
ja kyse siis runopiiloista satakunnassa. Lisää täältä.

maanantai 19. syyskuuta 2016

torstai 15. syyskuuta 2016

Kirjamessutarjous

Lähestyvien Turun kirjamessujen kunniaksi polkaistaan alemyynti täälläkin.
Kirjaa on tietysti myynnissä myös kirjamessuilla, mutta voit tilata sen nyt alennettuun hintaan myös suoraan minulta. Hinta 20 e (sisältää postikulut).

Pistä viestiä arja.palonen(a)gmail.com
ja kerro osoitteesi niin vastauksena saat tilitiedot.

Hyviä runohetkiä toivottaa

aappanapiippana


torstai 8. syyskuuta 2016

Miten meni niinku omasta mielestä?

No hyvin.
Mutta jos haluat kuulla bloggarin tunnelmat Kirjojen yöstä niin käy lukemassa. Kiitos Salla!

Linkki tässä

keskiviikko 31. elokuuta 2016

No niin

Yli viiden vuoden takaiset lehdet
voi jättää lukematta
uudemmat luettu
keskustelut testit
sitten tarvi vain löytää sopiva

päätettiin vihdoin ostaa asuntoauto

insinöörin muija oli koira
kävi haistelemassa
ei kelpaa
kuvissa saattaa näyttää hyvältä
mutta karu totuus paljastuu kun astuu sisälle

tärkeimmät asiat oli sänky ja sisustus
(vaimolle)
kone vuosimalli koko (insinöörille)
ja kun kaikki täsmäsi
niin se oli siinä kuin lätkäottelussa

nyt vaimokin tietää
merkitykset sanoille
alkovi integroitu alde
ja osaa puhua autoa

mutta silti tärkeintä on edelleen
että kosketusetäisyydellä nukkuu
oma insinööri eikä mitään erillisvuoteita!

Pari sanaa runoista

Sain palautetta  (anonyymisti) jossa tuotiin esille että runoni ovat itsekkäitä (?) tai kirjoitan vain itselleni.

Huomisen Kirjojen yön tapahtuman saattelemana pohdin myös vastauksia joita haastattelussa annan joten juuri sopiva hetki vähän pohtia, miksi kirjoitan.

Runot ovat minulle se minä. Se tila, hetki, jossa en todella ole muita varten. Lopetin kirjoittamisen vuosiksi ja kun sitten aloin uudelleen etsimään rajojani ja sanomaan ei, päättämään itseäni koskevista asioista itse, aloin uudelleen kirjoittaa.

Runot ovat minulle siis keino olla oma itseni ja tehdä rajat ulkomaailmaan. Minun on vaikea sanoa ei. Minun on vaikea olla minä jos joku epäilee. Kuten nytkin, minulla on tarve todentaa ja selittää. Epäilen helposti saanko ja voinko olla minä.

Kirjoittaminen on minulle, edelleen, terapeuttista. Se on keino saada kosketus omaan sisimpään. Se on minulle tärkeää.
Kyllä, olen psyykkisesti kovin altis mukautumaan muiden mukaan ja minulla on vaikeuksia rajojen kanssa. Ainoat asiat jolloin olen todella sisällä itsessäni on runot ja juokseminen.

Siksi minä kirjoitan minä. Siksi runoni ovat täynnä minua. Koska muuten en voi hengittää.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

jään tähän
vaikenen
tai vaikenee se minussa joka puhuu
minussa tai minusta
jokin joka on
eikä kuitenkaan saa tilaa

mikä minussa on totta
mitä minä koen

jään tähän
ja toivon palaavani
kunnes

vähemmän kuin ennen
tihentyneenä
välittömästi
välittäen

huuto jota ei koskaan huudettu
turha

ajattomuus ja tila

ei, en halua nähdä
valoa jota en kuitenkaan näe
kirkkautta jota sinä

en puhu sinun kanssasi
en halua nähdä

Elettyä
Puhuttua

siihen on kovin pitkä matka

minussa joku elävä
minussa jokin
minussa muoto jota
tunne jonka

Syvällä

Pidän tämän sisälläni

sanat
tunteen
sen mikä on  luotu
ja sen mitä ei vielä ole

pidän sinunkin
pidän sinut

ja taivaan

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Jännä syksy tulossa - esiintymisiä

Huikea syksy tulossa.
Jo kesällä hiukan suunnnittelua sillä tulossa on sekä

 

Ja sitten vielä

Pysy kuulolla!

Kirjoen yön ohjelman löydät tästä.Kirjojen yöstä tiedän jo sen verran, että olen lavalla klo 18-19 aikuisten osastolla Runoiltamissa Vilja-Tuulia Huotarisen ja Pauli Karmalan kanssa.

Ja Turun kirjamessujen Satakunta-osiota kannattaa seurata täällä.
Kirjamessuilla runoilen näillä näkymin sekä perjantaina että sunnuntaina.

Nähdään!
 

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Mitä minä sitten oikein Alavieskasta kirjoitin?

Koska kuitenkaan ette kaikki hanki Mauri-vaarin runokisan kirjaa,
niin tässä vielä runoni, jonka kisaan lähetin ja löytyy siis kirjasta.

Voitte sitten itse miettiä, miksiköhän en palkintosijoille päässyt ;)



maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kotiseuturakkaus - onko se jotain syötävää?

Loman eka päivä on hyvä viettää runoillen koska aina pitää osallistua kun kirjasto jotain järjestää. Tämä siis jatkoa aiheelle kyllä sitä jo kotiseudulla kehtaa runoa puhua. Tällaisessa siis mukana jo ihan kannatuksen vuoksi.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

missä olisin jos...

en olisi pelännyt niin paljon
vaan olisin uskonut itseeni

en olisi kuunnellut itseäni
vaan mennyt muiden mukana

en olisi halunnut niin paljon
vaan olisin istunut niiden tunteiden päälle ja sanonut: HILJAA

tuskin olisin tässä
tuskin olisin sama

nauraisinko näin paljon
vai olisinko vielä nihkeämpi ja hikisempi pelkästä ajatuksesta
että elämä on minun
omaomaoma

perjantai 10. kesäkuuta 2016

torstai 9. kesäkuuta 2016

-

nielen

nielennielennielen
en näytä
käännyn menenpoispoispois

itkettää
minua

nuo toiset minua
itkettää

vain katsomassa
pelkällä huokauksessa

taasko se itkee

tiistai 7. kesäkuuta 2016

tiistai 24. toukokuuta 2016

juoksu (ennen lähtöä)

odotus ei mahdu yhteen aamuun
jännitys ei mahdu vartaloon
eikä mieli osaa taaskaan luottaa

lasken tunteja, lasken juomista
lasken aikaa milloin pukeutua

katson kellosta
kun on aika kävellä ulos
tarkistaa kengät
ja vihdoin
- käynnistää kello

lähtöviivalla se on vihdoin ohi - jännitys
on vain juoksu

lauantai 7. toukokuuta 2016

-

Pisteestä seuraavaan
pysähtymättä
ajattelematta

ajasta toiseen
kulkematta

pysähtymättä

elämättä?
välittämättä?

pysyttävä linjassa

tolkun ihminen

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Runotyöpajan satoa

Hän istuu puheenjohtajan paikalla
röyhkeänä
oman arvonsa tuntevana
eikä alennu puhumaan
                      - kaikille

sihteeri jakaa vuorot
jos on jakaakseen

hänhän on täällä itseään varten
ei muita
ja muut
       -häntää varten

kunhan eivät koske viiksiin
kunhan eivät tule liian lähelle
kunhan tuovat ruuan ajallaan.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

-

tunninko se vei vai kaksi
että sain pääni hiljenemään
että huuto lakkasi
ja pystyin palaamaan kotiin

kävelin koko kouluhistoriani
kävelin opiskeluajat

työelämän koittaessa
olin jo oppinut juoksemaan

terapia

yli kolmen vuoden ajan
sama tie
sama katu
sama portinpieli johon jätin pyöräni nojaamaan

tuskin muistan
millaiselta naapuritalo näytti
yhden päivän muistan
kun aloin nähdä värejä uudelleen

voisin kävellä reitin uudelleen
mutta en halua palata niihin tunnelmiin koskaan

metaelämä

olen lukenut muiden päänsisäisistä
ja yrittänyt pitää ne myös oman pääni ulkopuolella
huonolla tuloksella

elänkö minäkin noin?
tarkkailenko minäkin? Määritän liikaa?
Jätän elämättä kun mietin miten elää?

Missä vaiheessa tämä metaeläminen muuttuu elämäksi?

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Lahjaksi ystävälle 90-vuotispäivänä




Istutaan yhdessä
tässä kahvikuppien kanssa
ja jutellaan mukavia siitä
kuinka kevätaurinko jo lämmittää,
linnut ovat palanneet
ja eilen soitti ystävä vuosien takaa.

Rupatellaan mukavia
kun päivät kiireisimmät askareet ovat ohi
ja on aikaa nauttia siitä
että saa olla terveenä
tavata ystäviä
ja nauttia pitenevistä päivistä.

Mitä me aina murehdittaisiin
kun elämään mahtuu hyviä hetkiä
niin paljon että niistä voisi kerätä
niin ison pinon ettei kaappeihin mahtuisi

Ja kun seuraavan kerran tulen
huomaan, että pöytäliinakin vaihdettu
kevään ja valon kunniaksi.
Silloin keitetään oikein hyvät kahvit!