torstai 30. maaliskuuta 2017

Miksi minä haluan jälleen julkaista kirjan?


Niinpä niin. Miksi? No en tiedä itsekään. Mutta jostain tulee ajatus ja kun löytyy toinen, joka saa jonkun toisen ajatuksen, mutta on yhtä nopealiikkeinen kuin minä niin huomaamme sopivamme tapaamista kahvilaan kymmenien sähköpostien ja whatsupviestien jälkeen. On syntymässä runokirja.

Kaisa ja minä. Kuva: Petra Hietanen

Runot ja runoilijuus minussa ei ole enää mennyt piiloon ja takaisin sinne jonnekin viime talven kirjamessujen jälkeen. Päinvastoin. Runot ovat osa arkea (esim. ruokatunteja) ja runot ovat osa ystävyyttä (olen tutustunut ihaniin runoilijoihin täällä kotiseudulla). Jännää. Ihan hirveän iso asia joskus ja nyt ihan selvää. Tottakai kirjoitan. Tottakai julkaisen. Pohdinko tällaisia joskus? No pohdin ja todella. Ja pitkään ja hartaasti.

Mutta niinhän siinä käy, että kun johonkin pääsee kiinni niin paluuta ei enää ole. Joten otetaan tarakalle mukaan (mikä ihana vertaus) toinen ja tehdään kirja yhdessä nyt kun Mediapinta sen mahdollistaa Suomi100 -hengessä.

Mikä meitä yhdistää? Minua ja Kaisaa siis. Tanssikoulu. Seurakunta. Kirjallisuus. Ja se, että olemme toteuttajia. Innostuvia. Innostavia?
Mikä meitä erottaa? Kaisa on kaupunkilainen ja moderni. Minä olen maalainen, nuorempi mutta meistä se, joka on lypsänyt lehmää enemmän.

Tästä kuulette vielä.






tiistai 21. maaliskuuta 2017

elämä jatkuu

joskus kliseet muuttuvat todeksi.
Kuolema herättää uuden elämän. Tai elämän tärkeimmät asiat kirkastuvat menetyksessä.
Jotain sellaista.

Tuo kuva kertokoon nyt julkisesti sen, että uutta kirjaa tehdään parhaillaan. Se on jotain muuta kuin edelliset. En tee sitä yksin, vaan yhdessä toisen kanssa. Ja kyllä, se sisältää runoja.

(nyt se on sanottu julkisesti, hih).